Postaus on ehkä vähän myöhässä, sillä Nipsu täyttää oikeasti kohta jo 4,5kk. Mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.
Ninja on ollut kyllä kaikin puolin aivan täydellinen lisäys meidän porukkaan. Olen hehkuttanut pentua jo Instagramin puolella ehkä rasittavuuteen saakka, mutta olen kovin iloinen siitä, millaisen tyypin olemme saaneet. Ninja on rohkea, itsevarma, toimintatarmoinen ja ehkä jopa hieman kova koira. Sillä on edelleen kova ääni ja vahvat mielipiteet, joskin olemme nykyään asioista yhä useammin samaa mieltä. Ainoa isompi haaste on pennun yksinolot, sillä Hänen Korkeuttaan ei saisi ikinä missään tilanteessa jättää yksin, hänen täytyy saada olla aina mukana ja mielellään kaikessa. Mutta sen eteen tehdään töitä, onneksi tällä hetkellä on aikaa ja resursseja panostaa yksinoloihin kunnolla eikä pentua tarvitse kylmiltään jättää 8h ajaksi yksin kotiin. Treenit ovat jo täydessä vauhdissa, leikin varjolla ollaan opeteltu noutoa ja peruskäskyjä, sekä käyty tutustumassa tulevaan työmaahan niin metsässä kuin vedessäkin. Ninjalla tuntuu olevan voimakas riistavietti, 9-viikkoisena se lähti tuoreelle peuranjäljelle niin vauhdikkaasti, että sen joutui juoksemaan kiinni. Irtipito onnistuu vielä ja luoksetulot pillin kanssa toimivat, pelkkä huutelu menee mäyrinkäisellä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Käytiin ensimmäisellä verijäljellä, joka tuntui pennulle olevan vähän ihmeellinen juttu. Yhtään sitä ei pelottanut, mutta ei myöskään mahdottomasti vielä syttynyt. Toivottavasti päästään paremmin lajin pariin kesän aikana, ja saataisiin ensi vuotta ajatellen jo pohjia tehtyä. Noudot sujuvat pennulla mielestäni oikeinkin kivasti, ottaen huomioon että tämä on ensimmäinen kouluttamani metsästysrotuinen koira. Vielä ei olla koitettu noutoja riistalla, vaan treenattu ainoastaan kanidamilla. Haluan että tehtävä on pennulle selkeä, ennen kuin riista lisätään kuvioon. Olen seurannut metsästyskoirien koulutusta sivusta ja huomannut, että etenkin kuumuvalle koiralle riista voi olla melkoinen houkutus, joten konfliktien välttämiseksi tehdään pohjat kuntoon ennen kuin aletaan vaikeuttaa tehtävää. Eräjormailun lisäksi Ninja pääsi käymään ensimmäisessä mätsärissään, kun koirakoulu Bisquit järjesti Turussa pentumätsärin. Ninja oli oman ryhmänsä SIN2, todella kivalla esiintymisellä ja käytöksellä. Pentu käyttäytyi myös mätsäripaikalla aivan esimerkillisesti, sitä ei haitannut tippaakaan autot, ihmiset, mopot, muut koirat, huutavat varashälyttimet... Hän söi nameja ja hengaili, kaikin puolin kyllä niin helppo ja kiva tyyppi.
0 Comments
Viikonloppuna retkeiltiin Happyn kanssa kisoihin Tampereelle. Olin ilmoittanut meidät lauantaina Harri Laisin tokokokeeseen ja sunnuntaina Kirsi Petäjäksen rallytokokokeeseen. Kisakauden korkkaus sujui ihan hyvillä mielin, vaikka tietysti parannettavan varaa löytyy aina, etenkin ohjaajasta. Tokokoe la 14.5., ALO0 84p tuom. Harri Laisi Se oli sellainen koe se, jatkossa ehkä paremmin. Olen keksinyt jo monta asiaa jotka voisin itse tehdä paremmin, jotta koira pääsisi oikeuksiinsa. Happy kuitenkin on taitava ja osaa, ja sillä olisi teknisesti kaikki valmiudet tehdä ykkönen kokeesta. Harmillisesti sille on arvottu kisakammoinen ohjaaja, joten sillä mennään. Paikkamakuu - 0 Seuraaminen - 6, oma ohjaaminen huonoa, koira haisteli ja rapsutteli ym. Jäävä maahanmeno - 0, haisteli juuri kun annoin käskyn joten jatkoi matkaa perään. Vartaloavussa hipaisin vahingossa koiran päätä, joten siitä nollille. Luoksetulo - 6, jäi hyvin, karkasi kun liikkuri sanoi "käsky". Muuten hyvä. Kapulanpito - 8, kääntyi sivulta puoliksi eteen kapulaa antaessa, epäröi ottamista. Kaukot - 9, ainoa liike joka tehtiin omalla tasollamme. Ennakoi perusasennon. Estehyppy - 0, kiersi eikä edes harkinnut hyppäämistä. Kokonaisvaikutus - 7, haisteli ja oli aika ulapalla. Kukapa ei, kun ohjaaja jäätyy. Yleinen fiilis suorituksesta on ihan positiivinen, tämä oli tavallaan juuri se minkä takia olen kisoihin menemistä jännittänyt. Että entä jos mokaan, entä jos koira haistelee, entä jos ei osata. Se on nyt kokeiltu, jäätiin molemmat henkiin ja koiralle ei tuntunut jäävän mitään isoja traumoja. Syväanalysoitiin suoritus videolta muutamien kavereiden kanssa, ja jatkossa sitten vaan itselle rennompaa mielentilaa etsimään. Luulen että yleisesti suoritukseen vaikutti esimerkiksi se, että matkustettiin Tampereelle vasta muutama tunti ennen kisaa. Happy ei oikein pidä junalla kulkemisesta, joten sillä oli selkeästi hiukan stressaantunut fiilis jo kisapaikalle päästessä. Kisapaikalla tuli odottelua jonkin aikaa, sillä luokka alkoi hiukan myöhässä ja olimme toiseksi viimeinen suorittava koirakko. Siinä ajassa ehtii hyvin itse jännittää ja unohtaa sen koiran tsemppaamisen aika täydellisesti... Jatkossa täytyy valmistella koira ajoissa ja paremmin, ja itse keskittyä rennon mielentilan hakemiseen. Tosin luulen, että sekin on nyt helpompaa kun suurin kynnys on ylitetty. Rallytokokoe su 15.5., ALOHYV 90p, tuom. Kirsi Petäjäs Kuten tuloksestakin ehkä jo huomaa, sunnuntain koe meni aika merkittävästi paremmin. Jännitti yhä edelleen, mutta pystyin paremmin jo hallitsemaan itseni. Tuomari oli erittäin mukava ja kannustava, ehkä sekin teki oman osansa :) Heti rataantutustumisessa tuli olo, että rata on hyvin paljon meidän tyyppinen ja varmasti onnistutaan jos itse vaan kykenen pitämään hermoni kasassa. Happy tuntui kokonaisvaltaisesti rennommalta ja iloisemmalta, nyt osasin myös valmistella sen huolellisemmin ja ajoissa. Rata sujui mielestäni oikeinkin hyvin ensikertalaisille, tietysti pieniä kauneusvirheitä siellä täällä. Istu - kierrä koira-kyltin uusin, kun ohjasin epäselvästi ja Happy teki itselleen tosi tyypillisen virheen ja lähti pyörimään mukana. Sille on tehty todella paljon takapään käyttöä hyvin vastaavilla tehtävillä, joten jos itse en muista ohjata selkeästi sitä pysymään paikallaan, se lähtee mukaan. Tästä siis -3p, vähän jännitti että uusinko oikein kun en ole sitä koskaan edes harjoitellut, mutta ilmeisesti kyllä. :D Radan kolmanneksi viimeisellä tehtäväkyltillä onnistuin itse tekemään kunnon mokan, kun meinasin saksalaisen jälkeen ohittaa yhden kyltin. Ohjaajan ympäri myötäpäivään-kyltti tuli todella nopeasti vastaan, ja ajatus oli jotenkin jo edessä päin. Juuri kyltin kohdalla kuitenkin huomasin mokan, ja onnistuttiin kuitenkin korjaamaan tilanne niin ettei koko hyvä suoritus mennyt hyllyksi. Tältä kyltiltä -7p, ohjaajavirhe huonosta suoritusalueesta, koira koski kylttiin ja epätarkasti suoritettu tehtävä, kun koira lähti ihmeissään kiertämään kylttitelinettä ohjaajan sijaan. Radalla oli kuitenkin ihan tosi paljon hyvää, koiran tunnetila oli edellispäivään verrattuna todella paljon parempi, ei se vieläkään ihan treenitasolla tehnyt mutta häntä heilui ja mukana oli rento ja vapautunut tyyppi. :) Oma ohjaaminen oli selkeämpää, muistin tsempata koiran suorituksen läpi. Lisäksi Happy esitteli omaa bravuuriaan eli takapäänkäyttöä kyllä koko rahan edestä. Sen eteen on tehty tosi paljon töitä, joten myös tuomarin loppukommentti siitä lämmitti mieltä. Lisäksi saatiin kehuja kontaktista. Alla video ratasuorituksesta, tokostakin on video mutta sitä en ole kyllä henkisesti valmis jakamaan ainakaan vielä. :D Videosta kiitos Aino Vakkilaiselle. :)
Olemme pitkään poikaystäväni kanssa miettineet neljännen koiran hankkimista, sillä "hänen koiransa", jackrussellinterrieri Tuisku, alkaa olla pikkuhiljaa jo mummeli. Meillä on vahva periaate, että kun koira alkaa muuttua seniiliksi ja kaipaa jo enemmän omaa rauhaa, se ei joudu enää kasvattamaan terävähampaista karvatornadoa aikuiseksi, vaan saa jo nautiskella ansaituista eläkepäivistään. Pentu tähän kohtaan tuntui siis ihan järkevältä ratkaisulta, sillä pennun aikuistuessa Tuisku alkaa olemaan jo seniili-iän kynnyksellä. No mutta, mikä pentu? Mistä? Milloin? Meillä oli useita rotuvaihtoehtoja, sekä pentueita joiden etenemistä seurailimme hiljakseen. Happyn kasvattaja mainitsi, että hänen ystävänsä (ja Tuiskun entinen omistaja) etsii yhteistyökykyistä sijoituskotia lyhytkarvaiselle mäyräkoiralle, joka oli rotuvaihtoehdoistamme yksi eniten punnittu. Keskusteltuamme lisää, tulimme siihen tulokseen että jos pentuja suinkin syntyy ja kaikki menee hyvin, voisi narttupentu muuttaa meille asumaan. Tuskallisen pitkän odotuksen jälkeen N-pennut putkahtivat maailmaan Hulikon-kenneliin, ja jäimme odottelemaan pentueen ainoan nartun kotiutumista meille. Pidemmittä puheitta, meille muutti mitä mainioin mustalaikullinen mäyräkoiratyttö Hulikon Nokkapokka, eli tutummin Ninja. Ninja on osoittautunut kyllä kerrassaan mäyräkoiraksi, sekä hyvin temperamenttiseksi neidiksi. Ainoa oikea paikka päikkäreille olisi ihmisen kaulan tai naaman päällä, kaikkiin asioihin on oma mielipide ja hän mielellään eläisi villinä ja vapaana ilman hihnan, pentuaitauksen tai sylissä pitämisen rajoitteita. Pentu on melko hanakka ilmaisemaan mielipidettään äänellään, keltään ei varmasti jää huomaamatta mikäli Ninjaa harmittaa jokin asia. Hän on hyvin rohkea, avoin ja sosiaalinen. Näiden kahden päivän aikana hän ei ole vielä pelännyt mitään eikä ketään, ja palautuu esimerkiksi säikähtäessään tilanteesta ihan sekunnin sadasosissa ja painelee sen jälkeen häntä tötteröllä tarkistamaan tilanteen. Ruoka kiinnostaa, leikkiminen on parasta, puruluut on tylsiä ja kaikessa roikkuminen on ihan suosikkiharrastus. Mitä mainioin tyyppi kyseessä, muut koirat tosin eivät tuosta kahden ja puolen kilon piraijasta ihan hirveästi vielä välitä. Jotain vaikutusta saattaa olla sillä, että aina sopivalle etäisyydelle päästessään naskalihampainen karvatornado nappaa hännästä tai tassuista kiinni... Ninjan kanssa on tarkoitus aloittaa rodunomaisten lajien harrastaminen, ainakin keinoluolilla käyminen. Lisäksi hän puuhaa varmasti verijälkeä, vesiriistajuttuja, näyttelyitä ja tottelevaisuusjuttuja, mikäli vain tulevaisuudessa terveys ja kehitys sen sallivat. Hauskaa päästä ihan uudenlaisten lajien pariin, etenkin näin lupaavan tyypin kanssa. ps. epäilin että blogi kuolee viimeistään toisen postauksen jälkeen, mutta parin viikon päästä on jo ensimmäinen vuosi paketissa. Ei voi aktiiviseksi moittia, mutta on tänne tullut sentään jotain kirjailtua.
Vuosi 2021 ei ole varsinaisesti ollut se aktiivisin kisa-, tai treenivuosi meille. Vuoden tavoitteet asetettiin vasta elokuussa, ja suurin osa niistä jäi toteuttamatta. Uusin tuulin kuitenkin kohti vuotta 2022, jospa oltaisiin vähän reippaampia kaikilla osa-alueilla. :D Isoin saavutus meillä tänä vuonna oli ehdottomasti BH:n suorittaminen ja näyttelykäynti, muuta virallista ei tehtykään. Tammikuussa sitten lisenssin ostoon ja ehkäpä ensi vuonna saataisiin silläkin osa-alueella edistystä. Vuoden 2021 tavoitteet:Näyttelyistä EH - Tämä toteutui! Käytiin syyskuun alussa Harjavallan näyttelyissä hakemassa EH serbialaiselta tuomarilta. Arvostelu oli koiran näköinen, vaikka esiintyminen ja etenkin esittäminen oli kohtuullisen luokatonta. Ensimmäinen näyttely molemmille, niin se sallittakoon. Täytyy miettiä josko ensi kesänä pyörähdettäisiin jossain, vai jätetäänkö näyttelyt niille jotka siellä paremmin viihtyy. Tokon ALOsta tulos - Ei toteutunut, eikä edes yritetty. Ei saatu loppuvuoteen montaakaan ryhmäpaikkistreeniä, joten totesin että on liikaa vaadittu koiralta toimia oikein koetilanteessa. Haluan että paikkis on varma ja häiriönkesto kunnossa. Koetilanteessa on kuitenkin oma jännityksensä, mennään sitten kun ollaan sinne oikeasti valmiit. Säännölliseen veperyhmään pääseminen - Tämä on vähintään työn alla ellei toteutunut, ollaan puhuttu ensi kesäksi paikkaa veperyhmään. Terveystutkimukset - No ei käyty. Koitetaan kevään aikana hoitaa kuntoon. MH-kuvaus Herättiin tähän vähän myöhään, päästiin kahteen kokeeseen varasijoille mutta ei auennut meille paikkaa testiin. Ensi kesänä uusi yritys tämänkin suhteen. Eipä näitä hirveän montaa ollut eikä hirveästi saatu toteutettua, tämä syksy on mennyt hyvin pitkälti treenitauolla ja ollaan keskitytty vähissä treeneissä enemmän oikeanlaisen rennon mielentilan ja kuuntelemisen hiomiseen. Molempien suhteen työ on selkeästi kantanut ja meillä alkaa olla aika kiva oma kupla hetkittäin. Vuoden 2022 tavoitteet:Tokon ALOsta tulos
- Tämä saa jatkaa seuraavaankin vuoteen mukana. Täytyy nyt ryhdistäytyä paljon tämän paikkisasian äärellä ja koittaa tehdä siitäkin varma liike. Terveystutkimukset - Mielellään ennemmin kuin myöhemmin. MH-kuvaus - Koitetaan olla kärppänä heti keväällä koekalenterin äärellä, jotta saataisiin paikka. RTK1 - Löydettiin syksyllä uusi laji joka on osoittautunut Happylle oikein mieleiseksi, rallytokolla olisi myös ehkä helpompaa aloitella kisaura kuin tokolla. Ratatreenejä vielä muutamia alle, jotta saadaan vähän suoritusvarmuutta lähinnä ohjaajalle. En viitsisi ryssiä koiran suoritusta ottamalla itse miinuspisteitä huonosta ohjauksesta. Oma kupla vahvaksi Jotta kisatilanteet sujuisi paremmin ja meillä olisi vielä parempi suhde ja vieläkin kivempaa yhdessä. Olen ehkä jo blogin aiemmissa vaiheissa maininnut, että alunperin Happyn tavoitteet olivat pk-lajeissa vahvasti kansallisten lajien puolella. Meillä oli aikomuksena tehdä vahvat pohjat ainakin hakuun ja metsäjäljelle, jotta tulevaisuudessa olisi mahdollisuus päästä kilpailemaan etsinnässä. Myös viesti oli vahva lajiehdokas, samoin pelkkä metsäjälki yksinään. Joku ylempi voima nyt kuitenkin puuttui peliin, kun viime kesänä Happy teloi jalkansa. Kun jalkaa lähdettiin tutkimaan, kävi hyvin nopeasti selväksi että jalan vammat vaikuttaisivat jatkossa sen toiminnallisuuteen. Akuuttivaiheessa jalan liikerata oli noin 55-60% normaalista, eikä Happy käyttänyt jalkaa kunnolla esimerkiksi ravissa. Jalka kuvattiin ja lihaksen sekä jänteen alue ultrattiin, käytiin useampaan kertaan klinikalla niin yleislääkärillä kuin lopulta ortopedilläkin. Pitkään mietin tulevaisuutta myös ihan siltä kannalta että kestääkö jalka vielä normaalielämää ja normaalia liikuntaa, koska rehellisesti sanottuna minusta ei olisi pitämään isohkoa aktiivista palveluskoiraa jonka kanssa ei pysty tekemään sille tyypilliseen tapaan asioita täysiä ja liikkumaan ilman pelkoa jalan hajoamisesta. Kävin pitkiä keskusteluja Happyä hoitaneiden tahojen kanssa, ja tulimme lopulta yhteisymmärryksessä siihen tulokseen että kuntoutumisesta riippuen kevyitä harrastuksia voidaan jatkaa normaalisti, mutta esimerkiksi agility ja palveluskoirapuolen kansalliset lajit olisivat jatkossa poissuljettuja. Hypyt, tiukat käännökset, A:n kiipeäminen ja maastolajien vaihtelevat pohjat aiheuttaisivat helposti vääränlaista kuormitusta jalalle, eikä turhien riskien ottaminen tunnu vaivan arvoiselta. Lisäksi etenkin etureiteen muodostunut arpikudos on joustamatonta ja normaalia lihasta heikompaa, joten vamman uusimisen riski kovassa rasituksessa on olemassa. Niin paljon en halua harrastaa jotain lajia, että se ajaisi koiran hyvinvoinnin edelle. Nykytilanteessa jalka kestää kuormitusta pääosin hyvin. Happy on päässyt juoksemaan vapaana niin yksin kuin kavereiden kanssa, ja treenaa tokoa ilman rajoituksia. Liikkeessä näkee välillä edelleen sen, ettei jalan liikerata ole täysi 100%, etenkin rankemman liikunnan jälkeen arpikudos saattaa kiristellä. Se ei kuitenkaan ainakaan tällä hetkellä vaivaa koiraa. Valitsen maastot irti juoksemiseen tarkoin, jotta pohja olisi mahdollisimman turvallinen. Tottakai vahinkoja voi aina sattua, oli kuinka huolellinen tahansa. Lihas kuitenkin repesi huolellisen lämmittelyn jälkeen kuivalla lyhyellä nurmella juostessa, joten metsämaastossakin riskit on aina tiedostettava. Välttelemme kalliopohjaista varvikkoa, jossa sammal saattaisi olla irtonaista, ryteikköä jossa koira joutuisi tekemään vauhdissa väistöliikkeitä sivusuunnassa tai hyppimään objektien yli, sekä märkää maastoa esimerkiksi heti sateen jälkeen. Valitettava fakta on se, että mikäli jatkaisin kansallisten lajien treenaamista koiralla jonka fysiikassa on vamman aiheuttamia muutoksia, altistaisin koiran todella isolle riskille teloa itsensä uudelleen. Varmasti huolellisella ja varovaisella treenaamisella, hyvällä pohjatyöllä ja säästeliäisyydellä koira olisi mahdollista saada jopa kisakuntoon. Mutta mietin hyvin paljon myös sitä, että normaaliarjessa pystyn vaikuttamaan aika pitkälle niihin seikkoihin, jotka vähentävät riskiä vamman uusiutumiselle. Voin lämmitellä koiran huolellisesti vapaana juoksemiseen, pystyn valikoimaan maastot joissa annan sen juosta, ja myös kutsumaan koiran tarvittaessa pois paikoista, jossa riskit nousevat. Mikäli päättäisin kilpailla kansallisia, minulla ei olisi mitään mahdollisuuksia vaikuttaa kilpailupäivänä suurimpaan osaan näistä seikoista. Etenkin etsintä- ja viestikokeessa koiralle tulee kuitenkin päivän aikana eteen todennäköisesti monenlaista maastoa, ja erilaisia alustoja. Aina voi tietysti lyödä hanskat tiskiin kesken päivän jos toteaa että ei halua koiraa tuonne lähettää, mutta mitä järkeä siinäkään lopulta olisi? Kokeisiin kuitenkin pääsääntöisesti lähdetään suorittamaan koko suoritus alusta loppuun, joten todennäköisesti aika monta koetta saisi käydä katsomassa ennen kuin koiran turvallisuudelle sopivat olosuhteet täyttyisivät. Otsikon kysymys on noussut nyt useaan kertaan esiin, kun olen kertonut Happyn vaihtaneen lajeja peltojäljelle ja tokoon. Valitettavan moni myös kyseenalaistaa päätökseni perusteluista huolimatta, ja pitää sitä ehkä hätävarjelun liioitteluna ja ylivarovaisuutena, tietämättä kuitenkaan koiran täyttä hoitohistoriaa tai sitä hoitaneiden ammattilaisten mielipiteitä asiasta. Se ehkä innoitti kirjoittamaan tämän tekstin. Haluan korostaa että meillä harrastukset valitaan koiran mukaan, koska koira on minulle harrastusta tärkeämpi. Niin varmasti (ja toivottavasti) ajattelee suurin osa muistakin harrastajista, mutta arvostan suuresti niitä ihmisiä, jotka ymmärtävät että tällaiset päätökset eivät ole helppoja ja niiden takana on usein painavat perusteet. Se olen kuitenkin minä, joka pystyy ne päätökset tekemään. Koirahan menee, ja kovaa meneekin, kun sille vain suunta osoitetaan, vaikka jalka aristelisi tai maasto olisi haastavaa tai vaikeakulkuista. Minimoidaan riskit, jotta saan pitää terveen harrastuskaverin vielä monta vuotta. :) Elokuun ensimmäinen ei ole ehkä se kaikista perinteisin päivä asettaa vuodelle harrastustavoitteita, mutta tehdään se silti. Meidän alkuvuosi meni edelleen jalkavammaa paranellessa, joten en uskaltanut asettaa ainakaan mitään tulostavoitteita tälle vuodelle. Nyt jalka on kunnossa, niin jotain pientä voisi tälle vuotta vielä puuhastella.
Tavoitteet loppuvuodeksi 2021 Näyttelyistä EH Happy on ilmoitettu Harjavallan näyttelyyn 5.9., joten tämä on työn alla. Emme ole käyneet Happyn kanssa ikinä yhdessäkään mätsärissä tai ihan hirveästi treenanneet näyttelyjuttuja, joten tulostakin isompi tavoite on asiallinen käytös näyttelypaikalla ja kehässä. Tokon ALOsta tulos Tämä on tavoite jonka eteen yritetään tehdä nyt ahkerasti töitä. Alokasluokan kaikki liikkeet ovat treenitilanteissa ainakin hyvin hallussa ja voisin ajatella että myös ykköstuloksen tavoitteleminen olisi teknisesti realistista, mutta koska kyseessä on meidän ensimmäinen tokokoe ja BH-kokeen jännityksen perusteella olen iloinen jos saadaan edes hyväksytty tulos. Paikkamakuu jännittää ehkä eniten, sillä kisakieltoa en haluaisi hakea. Säännölliseen veperyhmään pääseminen Kesää nyt ei ole enää hirveästi jäljellä, ja monessa paikassa on helteiden takia sinilevää, joten tämä on lähinnä sellainen haave. Käytiin kokeilemassa vepeä yhdessä ryhmässä, ja Happy tuntui tykkäävän ja oikeasti innostuvan lajista, joten sitä olisi kiva päästä treenaamaan enemmänkin. Pienenä haaveena olisi joskus suorittaa sove jos päästään ryhmään, mutta toisaalta haluaisin pitää tämän lajin sellaisena hyvän mielen harrastuksena ja pään nollauksena tokon ohella. Terveystutkimukset Ehkä suurin tavoite, jos päästäisiin hoitamaan nämä pois alta ennen talvea. Erityisesti geenitestit ja luustokuvat, niin mahdolliset pentuesuunnitelmat saisivat jotain suuntaa. MH-kuvaus Nyt kun Happy tuntuu kypsyneen ja aikuistuneen henkisesti todella paljon, ajattelisin että tämäkin on realistinen tavoite tälle vuotta. Olisi myös mustaa valkoisella luonnepuolesta. Näiden kanssa ehkä eteenpäin. Kaikkien en odota missään tapauksessa täyttyvän, mutta terveystutkimukset ovat ihan ehdottomasti prioriteetti numero 1. Olin jo ilmoittamassa Happyä tokokokeeseen 11.9. ja 19.9., mutta tulin siihen tulokseen että se tarvitsee vielä treeniä ryhmäpaikkiksissa ja kehääntuloissa ennen kokeita, joten katsellaan vielä ne kuntoon ja loppuvuodesta voisi käydä ainakin koittamassa miltä tässä lajissa kisaaminen tuntuu. Käytiin tänään Happyn kanssa Kyröskosken Käyttökoirien kokeessa Hämeenkyrössä koittamassa onneamme BH-kokeessa. Olin valmistellut koiran jälkikäteen ajatellen ehkä vähän huonosti, mutta siitä huolimatta saavutettiin yhdessä meidän ensimmäinen tuloksemme, hyväksytty palveluskoirien käyttäytymiskoe.
Kun otin koiran autosta, se tuntui tosi hyvältä ja aktiiviselta. Jotain tapahtui matkalla autolta ilmoittautumiseen, sillä koira liimautui iilimadon lailla nurmikkoon ja siihen ei tuntunut saavan mitään kontaktia. Suoritettiin liikkeet ensin, ja ihan rehellisesti, koko ensimmäisen suoran mietin että keskeytän kokeen ja lähdetään kotiin kasvamaan. Koiraan ei tuntunut saavan koko suoralla kontaktia, ja noottia tuli useista suullisista lisäkäskyistä. Täyskäännös suoran päässä oli täysi farssi, ja tuntui että koira oli täysin ulapalla. Muusta kytketystä seuraamisesta ei ole ihan hirveän tarkkoja muistikuvia, olin niin pettynyt siihen miten koira suoritti ja siihen etten saanut sitä sieltä itse kaivettua yrityksistä huolimatta ylös. Unohdin myös tehdä juoksun ja hitaan osuuden ja ne jäivät ihan loppuun, mutta tästä ei muistaakseni arvostelussa mainittu mitään. Remmin irrotessa (luojan kiitos) muuttui ääni kellossa, ja koira alkoi jopa seurata ihan asiallisesti. Se olisi saanut olla terävämpi ja aktiivisempi, mutta pystyi jo sanomaan seuruuksi ohjaajankin näkökannalta. Kokonaisuutena paljon parempi, tuomarikin mainitsi asiasta jo kesken suorituksen että koira skarppasi tosi isosti. Jäävissä ei mitään ihmeellistä, ne koira teki täysin omalla tasollaan. Luoksetulo oli hieno, suoraan sivulle törmäämättä tai muuten sekoilematta mitään ylimääräistä. Vaihdoin luoksetulon todella myöhään ennen koetta suoraan sivulletuloon, koska eteentulossa koira alkoi himmailla ja loppuasento oli todella epästabiili. Välillä koira tuli päin, välillä jäi metrien päähän, välillä oli todella vino ja haki muutenkin suoraan sivulle. Koska ei tehdä enää pk-tottista, niin totesin että parempi ehkä vain luovuttaa sen kanssa ja antaa koiran tulla suoraan sivulle. Paikkis oli paljon odotettua parempi. Koira jäi, oli rauhallinen ja keskittynyt. Vilkuilin itse taakse aina välillä, ja mielestäni se ei ihan hirveästi edes katsellut suoritusparia. Jossain vaiheessa Happy sai kuitenkin tarpeekseen, ja lähti paikkiksesta täysiiiiii suoraan minun luokseni, josta kytkin koiran. Olin tässä kohtaa jo täysin varma että hylätyksi menee, joten jännityskin ehkä vähän laukesi. Arvostelussa olin varautunut siihen että suunnilleen kaikki oli puutteellista, mutta puutteelliseksi meni ainoastaan paikkamakuu. Kytkettynä seuraaminen oli tyydyttävää, muut hyvää. Hyväksytty. Jouduin tuomarilta vielä kysymään kentältä lähtiessä, että ihanko oikeasti se meni läpi? Ja meni se, meinasi tulla siinä heti jo itku. Kaupunkiosuudessa ei ollut mitään ihmeellistä, koitin pitää Happyn aika lyhyellä remmillä ja se olikin ihan normaali oma itsensä ja ignoorasi kaikki kohteet yllättävän hyvin. Tolppaan jättäminen kammotti ihan hirveästi, mutta lopputuloksena hän oli käynyt vain pissalla ja katsellut toista koiraa rauhassa. Kurtti kysyi, että tiedänkö mitä seuraa jos koira käy pissalla suorituksen aikana, ja meinasin jo saada sydänkohtauksen että kaatuiko tämä nyt oikeasti tähän. Onneksi se oli kuitenkin vain vitsi, ja koko koe oli kokonaisuudessaan hyväksytty. Kurtti kehui koiraa ja olin itse enemmän kuin tyytyväinen. Paras koira, ja olen oikeasti todella etuoikeutettu että saan juuri tämän koiran omistaa ja sen kanssa tehdä juttuja. <3 Nyt kohti uusia seikkailuja, meillä on jo muutama tokokoe kiikarissa... Viikonloppu vierähti Hämeenkyrössä, Miia Kiviahon tottelevaisuus- ja peltojälkiseminaarissa. Lähdettiin Happyn kanssa kasvattajan suosituksesta hakemaan oppeja, sillä meillä olisi tänä kesänä edessä BH-koe (hui!) ja meillä on peltojäljellä ollut enemmän tai vähemmän ongelmia alusta asti. Tottikseen otimme teemoiksi mielentilan, koiran häiriönkeston ja leikkimisen. Vähän kerettiin toisella kierroksella miettiä myös paikkamakuuta. Leikkiminen on Happyllä ollut pennusta asti todella hyvää, se on leikkiessä vahva, sillä on hyvä saalisvietti ja taistelu. Itse leikkimisessä koiran puolelta ei ole ollut varsinaisesti mitään ongelmaa, vaan halusin vinkkejä enemmän omaan toimintaani. Minulla on vähän paha tapa olla pipo kireällä ja suorittaa, joka näkyy siinä etten heittäydy ja palkkaan koiran leikillä aika puolivillaisesti. Koiran suorituksessa se ei ole toistaiseksi näkynyt, mutta en halua myöskään viedä tilannetta niin pitkälle että se alkaisi vaikuttaa. Leikkimiseen saatiin vinkkejä omaan rentouteen, ja päästiin koiran kanssa aika hienosti omaan kuplaan. Olen itse hirveä jännittäjä, stressaaja ja varmistelija, minkä takia helposti jäädyn täysin vieraassa treeniseurassa, enkä tue koiraa riittävästi, joten tämä oma kupla oli todellinen työvoitto seminaarissa, missä lauma täysin vieraita ihmisiä seuraa meidän suoritusta. Mielentilaa ja häiriönsietoa tehtiin ottamalla ensimmäistä kertaa mukaan henkilöryhmä, mikä sujui huomattavasti odotettua paremmin. Kotioloissa Happyllä on ollut ongelmana reagoiminen yllättävästi ilmestyviin kohteisiin, tätä ongelmaa ei olla koskaan saatu esiin muualla kuin kotona treenatessa. Oletan sen johtuvan enemmän vahtimisesta kuin varsinaisesta häiriöherkkyydestä, mutta nyt kentällä vahvistui itselle se ajatus siitä että se kestää kyllä häiriötä ja pystyy olemaan ja työskentelemään minun kanssani vaikka ihmiset ympärillä liikkuisivat ja puhuisivat. Kotioloissa Happylle tyypillisiä häiriöön jumittamisia ei nähty kertaakaan, eikä sillä esimerkiksi kontakti pudonnut edes ensimmäistä kertaa henkilöryhmässä. Pitäisi vain luottaa, ja lakata itse ylikontrolloimasta sitä, Hämy osaa kyllä kun annan sille vain mahdollisuuden. Sunnuntaina lähdettiin peltojäljelle, kauniissa auringonpaisteessa ja +20 asteessa. Rapakuntoisen, edelleen vähän polvivammasta toipuvan ohjaajan kohdalla tämä meinasi ihan kiitettävää kuntoilua, kun poljettiin jälkeä mihin tulee jokaiselle askeleelle ruokaa. Happy ajoi jälkensä toisena. Kuten mainitsin, meillä on ollut peltojäljellä ongelmia oikeastaan alusta asti. Happystä piti alunperin tulla EK-, ja metsäjälkikoira, joten sen jäljestämistä on rakennettu metsää ajatellen alusta asti. Ihan mahdottoman montaa jälkeä sillä ei ole edes metsässä ajettu, mutta sen verran kuitenkin että se jäljestämisessä näkyi. Jalkavamman myötä EK ja metsäjälki vaihtuivat FH-jälkeen, mikä on itselleni ollut aina täysin vieras laji. Muutaman jäljen olen nähnyt, mutta siihen se jää. Nohevana kun poljin muutaman ensimmäisen jäljen nurmelle, iski vastaan todellisuus aika lujaa. Vanha kunnon metsäjälkikoira ajoi hyvin ilmavainuisesti, kiskoen nelivedolla askelten yli eteenpäin, ja jättäen ruoat syömättä kun oli kiire loppupalkalle. Päivän ensimmäisellä jäljellä tähän ongelmaan päästiin tarttumaan, vaikkakin jo aika väsynyt reissukoira ei sitä pahinta teräänsä edes esitellyt. Paalulle se yritti mennä ensin vähän karmit kaulassa, mutta hyvin nopeasti saatiin kouluttajan ohjeilla ja riittävällä ruoan määrällä mielentilaa laskettua ja keskittymistä esiin. Pidin kouluttajan ideologiasta siinä, että rynnivää ja askelten yli yrittävää koiraa ei päästetä jatkamaan työskentelyä, vaan odotetaan että se itse valitsee jäljestää askelen jonka yli se oli menossa ja päästetään se vasta sitten jatkamaan liina löysällä. Happy on koira joka yleensä ajattelee, ja ketjuttaa asioita hyvin nopeasti, joten näkisin sille tämän ainakin tähän hetkeen tosi toimivana ajatuksena. Se on tähän saakka maastolajeissa toiminut parhaiten, kun on saanut itse pähkiä mistä saa palkan. Liialla tuella ja ohjaamisella se herkästi menee hieman passiiviseksi ja alkaa kysellä, eikä enää irtoa suorittamaan kunnolla, joten tällä itse miettimisen taktiikalla ajattelimme edetä nyt toistaiseksi. Jo ensimmäisellä jäljellä alkoi löytyä selkeä rentous, seesteinen mielentila ja rytmi jäljestykseen. Happyllä on ollut taipumuksia myös jäljestää vain toista askelpuolta, mikä saatiin nyt ainakin näihin treeneihin korjattua, ja koira tsekkasi joitain yksittäisiä jälkiä lukuunottamatta kaikki. Vielä jäljen päästäkin se olisi mielellään jatkanut hommia, ja oli kovaa vauhtia menossa ohi loppupalkalta. Toinen jälki sujui jo oikeasti meidän tasoon nähden todella hyvin, kun koira ei ole jäljestänyt yli vuoteen. Pystyttiin kouluttajan kanssa jo oikeasti keskustelemaan jäljellä niitä näitä, kun koira löysi heti paalulta hyvän rytmin ja jäljesti rauhallisesti ja hyvässä tilassa jokaisen askelen. Toinen jälki oli jonkin verran lyhyempi kuin ensimmäinen, askelmääriä en laskenut kummallekaan jäljelle mutta olettaisin että olivat jotain sadan askelen molemmin puolin. Tavoitteena toisella jäljellä oli vain kerrata vielä ensimmäiseltä taskuun jääneet opit, ja tuntui ainakin tässä kohtaa molemmilla menneen jotain myös jakeluun asti. Ihan hirveän kiva viikonloppu, mistä jäi käteen taas paljon asioita jatkoa ajatellen. Nyt ei tarvitsisi muuta tehdä, mun alkaa toteuttaa myös jatkossa, oli myös mieltä lämmittävää kuulla koiran pari kuukautta sitten nähneeltä ihmiseltä, että ollaan menty paljon eteenpäin. Happy <3 Meillä on koirahistoriassani ehtinyt olemaan useampikin kombo pienillä ikäeroilla otettuja pentuja. Lapsuudenkodissani oli ehkä oppikirjaesimerkki siitä, miten kaksi todella samanikäistä koiraa ottaa mallia toistensa käytöksestä ja miten vanhempi taantuu aivan kakaraksi nuoremman kotiutuessa. Tästä kauhukaksikosta huolimatta olen kuitenkin itse ajautunut jo kahdesti ottamaan kaksi nuorta koiraa yhtä aikaa, ja haluan puhua kokemuksistani avoimesti.
Ensimmäinen kombo oli ensimmäinen oma pentuni, dobermanninarttu Pätkis, jonka ollessa vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen, meille kotiutui rescuetaustainen paperiton tervuerenpentu Hukka. Tämän kaksikon kohdalla tuntuu vähän huijaukselta puhua siitä että ne olisivat eläneet meillä yhtä aikaa, sillä ehtivät asua meillä vain viikon saman katon alla. Hukka kotiutui 4.7.2018, ja Pätkis menehtyi tapaturmaisesti 10.7. Tämä viikko oli kuitenkin sellainen, jonka jälkeen suosittelen itse miettimään ikäeroja oikeasti ajatuksella. Minulla oli melkein 30-kiloinen "aikuinen" koira, jonka koulutus oli todella vaiheessa, sekä 12-viikkoinen erityistarpeinen pentu. Ajattelen, että arki olisi todennäköisesti tasoittunut aika paljon kun pennun uutuudenviehätys olisi haihtunut, mutta sitä vaihetta koirien elämässä en päässyt koskaan näkemään. Ensimmäinen ja ainoa viikko oli kuitenkin raskas, sillä koirien yhteiseloa jouduttiin kokoeron ja pennun aran luonteen vuoksi rajoittamaan aika paljon. Pätkis olisi varmasti ollut erittäin avoimen ja mutkattoman luonteensa takia pennulle erinomainen esimerkki, jonka takia ylipäätään pennun uskalsin ottaa. Nyt kun muutamaa vuotta myöhemmin katson taaksepäin, ymmärrän olleeni nuori ja naiivi, enkä oikeasti ymmärtänyt millaista panostusta kahden nuoren koiran kanssa eläminen vaatii. Jotkut asiat vaan täytyy oppia kantapään kautta, etenkin jos on itsepäinen kuin muuli. Päädyin kuitenkin taas tilanteeseen, jossa minulle tarjottiin toista nuorta koiraa Rontin ollessa vajaan puolen vuoden ikäinen. Mietin tilannetta pitkään ja monelta kantilta, sillä olin harrastuskoiraa vailla. Ajatus pennusta näin pienellä ikäerolla tuntui kuitenkin luotevalta, sillä Rontti oli jo tuolloin varsin varhaiskypsä ja järkevä nuori. Pentu saapui, ja täytyy myöntää että tämä kaksikko on mennyt kyllä pääosin varsin kivuttomasti varsinkin arjessa. Välillä näidenkin kohdalla joukossa tyhmyys tiivistyy, mutta veikkaan että siinäkään päätekijä ei ole ikäero, vaan molempien energiset ja toimeliaat luonteet. Molempiin on pyritty panostamaan alusta saakka vahvasti yksilöinä, ja viemään niitä tilanteisiin pääosin yksin. Molempien kohdalla on myös tehty töitä jotta niistä kasvaisi "ihmisen koiria", eivätkä leimautuisi toisiinsa liikaa. Etenkin Rontti on sellainen takiaistyyppinen koira mitä ihmisläheisyyteen tulee, joten se ei ole missään vaiheessa osoittanut edes merkkejä siitä että Happy olisi sille arvoasteikossa ihmistä korkeammalla. Happy oli pentuna melko itsenäinen ja luonnollisesti kiinnostunut muista koirista, varsinkin jos sai muilta vastakaikua kiinnostukseensa. Sanoisin kuitenkin, että ahkeralla vahvistamisella molemmista on kasvanut omat itsenäiset yksilönsä jotka eivät ole toisesta riippuvaisia ja osaavat toimia hienosti myös lauman ulkopuolella. Kuitenkin, vaikka näiden kahden kanssa elämä on sujunut melkolailla ongelmitta, en ole kokenut minkäänlaista pentukuumetta viimeisen kahden vuoden aikana. Kaksi nuorta koiraa vaatii paljon työtä ja paneutumista, minkä lisäksi molemmilla on kuitenkin omat yksilölliset tarpeensa ja kehityskohteensa. Tämä nyt on itsestäänselvää monelle, mutta itse alleviivaan sitä jokaiselle joka on kysynyt minulta kahden nuoren koiran ottamisesta. Kaksi samanikäistä pentua on vuosien päästä kaksi samanikäistä vanhusta vaivoineen, mikä tarkoittaa mahdollisesti kahta luopumista lyhyellä aikavälillä. Kahden pennun kohdalla korostuvat myös koirien persoonat, hermorakenteet, luonteet ja tavoitteet koirien kanssa. Pätkiksellä oli alle vuoden ikäisenä jonkin verran eroahdistusta, ja kirsikkana kakun päällä - niin oli Hukallakin, ihan pienestä saakka. Olen myöhemmin miettinyt, miten olisin tilanteen ratkaissut jos molemmat olisivat huutaneet työpäivien ajan kotona. Pätkiksellä oli myös jonkin verran mörköilyä edelleen tuolloin vuoden ikäisenä, ja luulen että se yhdistettynä hermorakenteeltaan valitettavan heikkoon ja arkaan pentuun olisi ollut täysi katastrofi ulkoilujen suhteen. Jälleen kerran, taaksepäin katsoessani näen myös puutteellisen koiranlukutaidon ja ne kuuluisat vaaleanpunaiset lasit. Jälkikäteen näen itsekin, millaiset katastrofin ainekset tässä oli kasassa. Se ei poista sitä, etteivätkö molemmat koirat olleet todella tärkeitä ja rakkaita, ja ettenkö ikävöisi molempia edelleen, mutta se ei poista tosiasiaa että tuolloin tein itse väärän ratkaisun ottaa pennun tilanteeseen jossa itse yliarvion taitoni ja resurssini täysin. Yhteiselo kahden nuoren koiran kanssa ei ole ikinä täydellistä ruusuilla tanssimista. Itse ajattelin että koirilla on toisistaan seuraa ja leikkikaveri, mikä oli varsin naiivi ajattelutapa. Arjesta kuitenkin suurin osa on muuta kuin sitä koirien välistä leikkimistä ja aktiivista kanssakäymistä. Nykyisten koirien kohdalla voin sanoa onnistuneeni ainakin omien kriteerieni mukaisesti, mutta tähän tilanteeseen pääseminen vaati aika paljon kasvamista ihmisenä ja ohjaajana, koiranlukutaidon kehittymistä ja palautetta kokeneemmilta jotta minulla on kaksi pääosin järkevästi käyttäytyvää kakaraa. Välillä harmittaa että en päässyt näkemään millaiseksi Hukan ja Pätkiksen yhteiselo olisi ajan saatossa muotoutunut, mutta uskon kuitenkin näin jälkikäteen että elämä olisi aika erilaista näiden koirien kanssa, kuin se on nyt. Olen ylläpitänyt itse koirablogia jo vuodesta 2011, kun perustin blogin ensimmäiselle omalle koiralleni, Ziralle. Bloggaaminen kuului aktiivisiin harrastuksiin todella pitkään, blogi saattoi matkalla vaihtua mutta kirjoittelu oli enemmän tai vähemmän säännöllistä siitä huolimatta. Viimeisin kirjoittamani blogi oli jo edesmenneen dobberinarttuni Pätkiksen blogi, jonka kirjoittaminen päättyi vähän varkain koiran tapaturmaiseen kuolemaan. Yritin tätäkin blogia kerran vielä tekohengittää, mutta pidemmän päälle se ei vain enää tuntunut samalta. Nyt yritän piiitkän tauon jälkeen jatkaa blogin parissa, lähinnä päiväkirjamaisesti itselleni. Minusta on vuosien jälkeen todella kiva välillä palata vanhojen blogien pariin ja muistella menneitä, lisäksi nykyajan Instagram-kulttuurin lisäksi olisi kiva välillä avata treenejä ja ajatuksia vähän pidemmän kaavan mukaan. Ehkä huomaisi myös vuosien päästä kehitystä omassa tekemisessään.
Tällä hetkellä koiria meillä on 3, joista 2 on minun omiani. 2,5-vuotias seropiuros Rontti, sekä pian 2 vuotta täyttävä dobermanninarttu Happy. Lisäksi muonavahvuudesta löytyy myös mieheni 8-vuotias jackrussellinterrierinarttu Tuisku. Rontti ja Tuisku ovat puhtaasti kotikoiria ja niiden kanssa tehdään asioita lähinnä omaksi iloksi ja mielenvirkistykseksi, mutta Happyn kanssa olisi tarkoitus tähdätä harrastuskentillä jopa kisoihin asti. Happy harrastaa tavoitteellisesti tokoa ja IFH:ta, eli palveluskoirien erikoisjälkeä pellolla. Alunperin haaveissa oli kansallisen puolen lajeista viesti ja etsintä, mutta kesällä 2020 lajirepertuaari meni uusiksi loukkaantumisen myötä. Kansallisen puolen esteet ja vapaana ja haastavissakin maastoissa suoritettavat maasto-osuudet olivat kahden tutkineen lääkärin mielestä riski jatkoa ajatellen, joten suosiolla hylättiin ajatellut lajit ja siirryttiin vähän toisenlaisiin harrastuksiin koiran hyvinvoinnin takaamiseksi. Tarkoituksena olisi blogiin avata jatkossa enemmän treenejä ja parantaa treenikertojen suunnitelmallisuutta tämän avulla. Toivon tarkemman analysoinnin ja kirjallisen pohdinnan myös mahdollistavan ohjaajana kehittymisen ja sen, että voin myöhemmin palata miettimään mahdollisten ongelmien kohdalla että missä ollaan menty metsään. :D |
Instagram: @aivanvillitAiemmat blogitArkisto
June 2022
|